24. tammikuuta 2015

PupuProduction sai siskon!

Jotta PupuProduction ei olisi niin sekalaista sillisalaattia, päätin siirtää leivontajutut omaan blogiinsa ja niin syntyi PupuProduction herkut. Sinne on siirretty täältä leivontaa koskevat päivitykset ja jatkossa tämä blogi tulee keskittymään askartelu- (ja käsityö)juttuihin.

18. tammikuuta 2015

Makramee-rannekoruja, osa 2

Solmeiluinnostus ei ota laantuakseen ja rannekoruja on syntynyt lisää.

Ensimmäiset kaksi on tehty täsmälleen samalla tavalla eli helmet on pujotettu yhteen 1 mm:n paksuiseen vahattuun puuvillanyöriin ja ympärille on punottu samaa nyöriä. Nyöriä kului n. 40 cm + 150 cm.

macrame bracelet

ethnic macrame bracelet

Seuraavissa kahdessa helmet on pujotettu koruvaijeriin ja lukitus on papukaijalukolla. Käytäntö opetti, että koruvaijeria kannattaa leikata ihan reilun mittainen pätkä (n. 30 cm). Helpottaa loppupään punomista, kun helmet eivät uhkaa putoilla vaijerista. 0,8 mm:n nyöriä näihin kului kutakuinkin saman verran kuin edellisiinkin. Nyörin menekki riippuu tietenkin pitkälti siitä, paljonko solmuja tekee helmien välille.

macrame bracelet

macrame bracelet

Muutama versio linkkihelmillä.

macrame bracelets with cabochon


Tällä erää viimeinen on kokeilu, jossa koru kiertää kaksi kertaa ranteen ympäri. Tässä tajusin hiukan liian myöhään, että lukitus olisi kannattanut tehdä jollain muulla kuin liukusolmulla. Säätövaraa joutui jättämään melko paljon, jotta korun mahtuu pujottamaan paikoilleen ja hännät jäivät häiritsevän pitkiksi.

macrame bracelet silver rose

6. tammikuuta 2015

Makramee-rannekoruja

Puputuotannossa innostuttiin viime viikonloppuna makramee-solmeilusta ja tuloksena syntyi kolme rannekorua. Ideat (ja myös tarvikkeet suurelta osin) ovat Creativ Companylta. Hyviä ohjeita löysin myös Solmukas-blogista ja Taru Kehälinnalta.

Ensimmäisenä tuotannosta tuli ulos melko simppeli, pelkällä kaksoistasosolmulla tehty versio, jossa jujuna ovat metallikoristeet. Nyörinä on 1 mm:n vahattu puuvillanyöri.

macrame bracelet with silver rose

Seuraavaan versioon korotin vaikeustasoa lisäämällä mukaan hiukan siemenhelmiä. Koruvaijerin puutteessa pujottelin helmet siimaan. Käytäntö varmaan näyttää, oliko huono ratkaisu. Tämäkin versio on tehty 1 mm:n puuvillanyöristä. Lukitus on tehty liukusolmulla.

macrame bracelet with cabochon

Solmukkaan ohjeesta innostuneena halusin kokeilla vielä hamppunarua. En kuitenkaan ollut lopputulokseen oikein tyytyväinen. Pitää kokeilla tuota pelkällä tasosolmulla tehtävää kierteistä versiota vielä puuvillanyörillä. Tässä versiossa lukituksesta huolehtii lenkin läpi pujotettu hiukan suurempi puuhelmi.

macrame bracelet

P.S. Pääsin nyt testaamaan Herra Pupulta joululahjaksi saamaani kuvausstudiota. Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä oli kuvaaminen hauskaa ja helppoa! :)

1. tammikuuta 2015

Joulukortteja

Meinasipa unohtua kertoa, että joulukorttejakin tuli tehtyä. Yleensä olen tehnyt sarjatuotantona yhdenlaisia kortteja, mutta tällä kertaa tuli sutattua useampaa sorttia.

cute christmas card

Tyytyväisin olin tuohon yläpuolellä näkyvään pikkulintukorttiin. Lintu on leimattu, väritetty inktense-väreillä ja korostettu glossy accentilla. Oksaa värjäsin leimasinvärillä ja nostin koholle pienillä tarrapaloilla.

cute teddy bear christmas card

Pikkulinnun kanssa samaan leimasinsettiin kuuluu myös tuo joulupukkinalle. Nämä myös väritetty inktenseillä ja linnussa glossy accentia.

 
 

Tuli tehtyä kokeiluja vielä kuultopaperilla ja lumihiutalelävistimellä sekä vielä yhdenlainen leimailukortti. Leimailukortin kuuset ovat itseasiassa viirejä ylösalaisin. Kuvat ovat melkoisen surkeita, mutta pukki toi pienen valokuvausstudion, joten toivottavasti jatkossa laatu parenee. :)